Re: [DX] Listalaisuuteni
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

Re: [DX] Listalaisuuteni



Tapio, 
Ei ole mitään erityistä herkkänahkaisuutta, jos Jimin viestin kaltaiseen reagoin kuten reagoin...

Itse toki joitakin sutkautuksia pistän aina silloin tällöin (=tarpeellisen määrän) tekstiini. Niistä osa saattaa olla sarkasmia, pientä piikittelyä ja usein omaan itseeni kohdistuvaa... Kun luokittelin keskustelijoita, laskin itseni mukaan moneen negatiiviseenkin persoonaan =JEESUSTELIJA yms. Se oli olevinaan huumoria. 

Mutta toinen puoli. Keskusteluissa lähtökohtaisesti olen ajatellut, että tästä kuunteluhommasta voisi saada enemmänkin ja ehkä jäsenmäärää lisättyä ja ehkä tehdä hommasta "helpompaakin".

Varmasti ideoissani on osa täysin toteuttamiskelvottomiakin ja olen joskus tuollainen turha IDEARUMPUKIN... 

Kirjoitukseni keskustelun ennustettavuudesta kertoi vain sitä, että aika lailla samalla tavalla keskustelu näytti etenevän kuin ennenkin...Siksi heittoni, jotta asioita voisi toivoakseni miettiä toisiltakin kannoilta ja ehkä saada jotain positiivistakin muutosta aikaiseksi.

Jimin kirjoituksessa ei ollut mitään, minkä minun järjenjuoksuni voisi hyvällä tahdollakaan tulkita humoristiseksi. Ja voin kertoa, että minun huumorini ei kirjoituksissa ole tällaista (=muiden keskustelijoiden teksteistä en ota vastuuta).
"Alpo & Company! Kaikki tämän viikon meilit ovat olleet järjestelmällistä ja systemaattista agitointia ja sabotointia! Täysin käsittämätöntä! Todella törkeää!
Meikäläinen lähti tältä listalta pois just NYT! Ja palaa vasta sitten, kun organisoituneesti toimivat häiriköt on heitetty täältä ulos!"  

Minulle dx-kuuntelu on ollut tärkeä harraste ja mielestäni olen aina pyrkinyt sen edistämiseen. Jos kuitenkin minuun henkilönä suhtautuminen on vihamielistä ja jokainen viestini punainen vaate, niin joudun toki vetämään johtopäätöksiä, päätöksiä joita varmasti esim. Jim toivoo. Ja jos olen "epätoivottu keskustelija" täällä, ei minulla liioin liene kovin uskottavaa toimitilaa liitossakaan. Olen kaikessa toimissani aktiivinen ja yleensä se useimmissa toimintaympäristöissäni onkin otettu vahvuutena vastaan. Minä en ole missään tuppisuuna "kusi sukassa"  mukana. Minä joko olen omana aktiivisena minäni (=joka antaa toimintatilaa muillekin) tai sitten en ole.

Se, että ansaitsevatko tekstini tyylipisteitä tai eivät ovat täysin jokaisen omassa harkinnassa ja ajatuksenjuoksussa ja varmaan siinä kirjoitanko lukijan mieleisiä asioita vai en. 

 Niin mielelläni odottaisin sitä lakitupaa ;=) Kun nämä viestiketjut esiteltäisiin tuomareille, niin olisi siinä lakisalissa naurussa pitelemistä. -Tämä vieläkin lisää ihmetystäni Jim Solatien agressiiviseen lähestymiseen. Aika vahvaa ylireagoimista siellä, mutta oma reaktioni on mielestäni aika oikeutettu. Sanon vielä kerran, olen järkyttynyt ja surullinen.

Liitosta eroamisilmoitusta ei voi pitää uhkauksena, se on ollut kohdallani etukäteisilmoitus, jos olen nähnyt, että minulla ei ole toimintamahdollisuutta harrasteen parissa. Ilmoitus on tapahtunut yhden kerran jäsenhistoriassani (ja sen takana oli muutakin henkilökohtaista viestintää kuin mitä tällä palstalla tapahtui). Eroaminenhan ja sen julkaiseminen kuitenkin on jokaisen oikeus, tilanteessa kuin tilanteessa. Nyt en ole ilmoittanut eroavani, mikä selvyytenä mainittakoon.

En nyt edes niin mielelläni kirjoittele tänne (ja ärsytä muita), mutta kirjoituksesi mielestäni vaati sen. Liiton kommenteissa toivoisin kuitenkin, että koko viestihistoria olisi edes luettu läpi. Ymmärrän toki, että viestiketjut ovat olleet nyt aika pitkät ja viikonloppuna voi käyttää aikansa paremminkin ;) Kiitokset nopeasta reagoinnista kuitenkin ja toivottavasti keskusteluista olisi jotain hyötyä liiton kehittämisessä.

Parhain terveisin,
Alpo Heinonen

Alpo hyvä,
Kukahan nyt on herkkänahkainen? Etkö huomannut sitä huumoria, mikä Jimin viestiin kätkeytyi? Sinäkin harrastat viesteissäsi huumoria, joten luulisi tuosta Jimin viestistä jo hymiön irtoavan vastaukseksi. Jim käytti suunnilleen samanlaista tyyliä muutamia tämän listan keskustelijoita kuvaillessaan, kuin he ovat käyttäneet Suomen DX Liiton luottamushenkilöitä ja vapaaehtoisia työntekijöitä kuvaillessaan. Toisaalta, en ole keskustellut asiasta Jimin kanssa, joten en ole varma tästä huumorinäkökulmasta. Niinpä kommentoinkin asiaa omasta näkökulmastani.
Mielestäni on hienoa, että sinä virität värikkäitäkin keskusteluja tällä listalla. Tosin tyylipisteitä ei aina voi sinullekaan antaa, mutta pääasia onkin se, että keskustelua syntyy. Lakitupaan tuskin joudut juttuinesi, ellet ole sattunut loukkaamaan jotakuta. Sitä taas en osaa sanoa, kun en ole kaikkia juttujasi lukenut loppuun asti.
Senkin voisi tulkita huumoriksi, kun alat listalla omahyväisesti analysoimaan keskustelun kulkua ja esittelet sitä, että se menee kuten olet suunnitellutkin. Mutta, mutta: enpä huomannut yhtään hymiötä tai muuta huumoriin viittaavaa tuossa viestissäsi. Et kai vain ollut tosissasi? Jos olit, niin se olisi aika omahyväistä, muita keskustelijoita alentavaa ja täyttäisi Jimin viestin kuvauksen tilanteesta täysin. Sellaisessa tilanteessa olisi humoristilla ironisen piikittelyn paikka ja tosikolla ankaran nuhtelun paikka.
Miksi sitten Jimin kommentti on mielestäni perusteltu:
Vaikka jäsenistömme lukumäärä onkin laskussa, on jäseniä yli 650. Tätä keskustelua käyvät 15-20 äänekkäintä jäsentä (Alpo & Company). Kiitokset teille kaikille esittämistänne mielipiteistä ja ideoista. Mutta muistakaa: 20 on vain murto-osa jäsenistöstämme, joten tämä keskustelu ja tällä listalla tehdyt johtopäätökset eivät sido mitenkään hallitusta omassa päätöksenteossaan. Tulemme varmasti keskustelemaan näistä aiheista seuraavassa kokouksessamme. Mitä sitten päätämmekin, niin päätöksissämme pyrimme siihen, että koko jäsenistön mielipiteet ja intressit tulisivat tasapuolisesti huomioiduiksi.
Eli jatkakaa keskustelua, sillä tämä on nimenomaan DX-kuunteluun liittyvien asioiden puimista varten tehty lista. Teitä kuunnellaan ja ideoita tullaan toteuttamaan, voin luvata sen ainakin SDXL:n www sivuston kehittämisen osalta. Ja webmaster on luvannut samaa, joten sillä saralla tulee näkyviä tuloksia varmasti. Nyt käydyn keskustelun perusteella on jokseenkin selvää, että pistelaskenta otetaan vihdoinkin työlistalle. Se mitä päätöksiä lopulta tehdään, on sitten aivan toinen juttu.
Päätöksenteko ei kuulu tälle listalle vaan järjestömme eri toimielinten kokouksiin. Näin ollen olisi hyvä, ettette menisi sille tontille ollenkaan. Pysykää keskustelun ja ideoinnin puolella, niin asiat pysyvät paremmin järjestyksessä.
Olen myös eri linjoilla Jimin kanssa, sillä en puolla kenenkään sulkemista listalta viimeviikon keskustelujen perusteella. Tosin minulla ja Suomen DX Liiton hallituksella ei ole toimivaltaa tämän asian suhteen, sillä tätä listaa hallinnoi Risto Kotalampi. Näin ollen tältä listalta sulkeminen ei liity mitenkään Suomen DX Liiton jäsenyyteen. Ja näin ollen tämän listan toiminta ja mahdollinen listalta sulkeminen eivät ole missään yhteydessä jäsenmaksun maksamiseen tai sen palauttamiseen. Tämä voi todeta parhaiten osoitteesta
http://www2.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx jossa ei ole mitään mainintaa Suomen DX Liitosta. Eli tämä lista on kaikkien DX-kuuntelijoiden käytettävissä riippumatta siitä ovatko he SDXL:n jäseniä vai eivät. Tämänkin vuoksi listalle ei kuulu SDXL:n päätöksenteko millään tasolla.
Vaikka puollankin kaikkien listalla pitämistä, niin huomatkaa, että en katso hyvällä sitäkään, että oma mielipide esitetään alatyylisesti ja muita haukkuen. Tai että oman mielipiteen hyväksymisen puolesta uhkaillaan liitosta eroamisella tai milloin milläkin. Mikään näistä toimintamalleista ei ole mitenkään sivistynyttä käytöstä.
Toivon kaikilta asiallista otetta ja rakentavaa mieltä, sillä radion maailmassa tapahtuu nyt todella paljon muutoksia. Jotkut näkevät muutokset mahdollisuutena kokea uutta ja toiset harmittelevat sitä, että toimintamallit muuttuvat. Molemmat näkökulmat ovat ymmärrettäviä ja ne kuuluvat suomalaiseen DX-kulttuuriin 2007. Olisi todella hienoa, jos siihen kuuluisi myös asiallinen kirjoitustyyli ja muiden yksilöllisyyden arvostaminen.
Meillä kaikilla on oikeus mielipiteisiimme, vaikka ne menisivätkin ristiin muiden mielipiteiden kanssa. Ja mikä tärkeintä, meillä on oikeus myös muuttaa mielipiteitämme, kun tilanteet muuttuvat. Ja kun meillä on oikeus, niin meillä on myös velvollisuus. Tässä yhteydessä se velvollisuus on käyttäytyä asiallisesti:
Kun haluatte sanoa jotakin, niin miettikää ensin ja kirjoittakaa vasta sitten.
Kun olette kirjoittanut jotakin, niin harkitkaa ensin ja lähettäkää vasta sitten.
Näin saisimme vähemmän viestejä, jotka olisivat sisällöltään laadukkaampia ja ne ehtisi lukemaankin. Nyt on tilanne se, että en edes ehdi lukemaan kaikkea, mitä tällä listalla kirjoitetaan. Silti en poistu listalta, mutta muutaman lähettäjän viestien kohdalla on Delete-herkkyys noussut merkittävästi.
Hyvää kevään jatkoa ja laadukkaampia viestejä kaikille,
Tapio Kalmi

-----Original Message-----
From: dx-bounces@xxxxxxxxxxxxx [mailto:dx-bounces@xxxxxxxxxxxxx] On Behalf Of Alpo Heinonen
Sent: 28. huhtikuuta 2007 16:07
To: Suomalaisten DX-lista
Subject: [DX] Listalaisuuteni

Moi, minut voi toki pakkopoistaa listalta. Samalla se tarkoittanee erottamistani SDXL:stä. Pyydän palauttamaan loppuvuoden jäsenmaksun tililleni, jos näin on.

Ja kaikki viikon tekstinihän ovat käytettävissä oikeusistuimissa todistusaineistona minua vastaan.

Alpo Heinonen, Rovaniemi
----- Original Message ----- 
From: "Jim Solatie" <jim@xxxxxxxxxxx>
To: "Suomalaisten DX-lista" <dx@xxxxxxxxxxxxx>
Sent: Saturday, April 28, 2007 3:15 PM
Subject: [DX] EI VOI OLLA TOTTA
EI VOI OLLA TOTTA!
Alpo & company,
Kaikki tämän viikon meilit ovat olleet järjestelmällistä ja systemaattista agitointia ja sabotointia! Täysin käsittämätöntä! Todella törkeää!
Meikäläinen lähti tältä listalta pois just NYT! Ja palaa vasta sitten, kun organisoituneesti toimivat häiriköt on heitetty täältä ulos!
Jim
----- Original Message ----- 
From: "Alpo Heinonen" <alpo.heinonen@xxxxxxxxxx>
To: "Suomalaisten DX-lista" <dx@xxxxxxxxxxxxx>
Sent: Saturday, April 28, 2007 12:42 PM
Subject: [DX] Ennuste
Moi, tein jo keskustelun alkumetreillä listan itselleni siitä, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Pääosin useimmat ovat toimineet kellontarkasti 
suunnitelman mukaan. Muutama uusi ihminen on mukana (HYVÄ) ja muutama on jättänyt roolinsa toistaiseksi täyttämättä.
Toivon, ettei keskustelu päätykin kuten linja vahvasti näyttää vievän. 
Tällöin olisin taas naputellut ajatuksiani aivan turhaan.
Mahdollisuutta ei kannattaisi kuitenkaan jättää käyttämättä. Niinpä, uskaltautukaa jälleen kertomaan perustellut ajatuksenne kaikki.

Toivoo, AHE


___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html


___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html