[DX] Jäitä hattuun
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

[DX] Jäitä hattuun



Muutama reunahuomautus viimeaikaiseen "keskusteluun":

1. Useimpien "perinteisten" harrastusten (esim. filatelia) parissa 
tuskaillaan nuorison vähäisestä kiinnostuksesta ja kauhistellaan 
jäsenmäärien vähenemistä.

2. Niin kauan kuin olen puuhannut DX-kuuntelun parissa (eli 52 vuotta), 
alan harrastajat ovat aina olleet poleemista ja sanavalmista sakkia. 
Nettikeskustelu nopeana vain helposti ryöpsähtää ylilyönteihin.

3. 1950-ja 60-lukujen DX-laiteguru par excellence Jukka Kivi, 
suunnitteli jo tuolloin laitetta, jolla voisi toteuttaa sen, mitä 
(ilmeisesti) SDR:llä voi nykyään tehdä. Jukkahan kuuli silti itse 
rakentamallaan huippulaitteeella a) sitä b) sun tätä.

4. Harvemmin ja vähemmin kuunnelleena tuli selvästi esille yksi 
harrasteemme upea puoli - bandit elävät koko ajan. Tulee uusia asemia, 
vanhat lopettavat, häiriöilähteiden muotokin vaihtelee. Mutta aina 
bändeiltä löytyy uutta kuunneltavaa- ja pisteitä.

5. Järjestyneessä yhteiskunnassa - ja myös harrastustominnassa - on 
hyvä olla pelisäännöt. DX-kuuntelussa sääntöjä edustavat pistelaskenta.

6. Aikoinaan (varsinkin nuorten) kuuntelijoiden eräänä kannustimena 
olivat diplomit (vai oliko rintamerkit) 50, 75, 100  jne vastanneen 
maan ylittämisestä. Jos  jotain vastaavaa haluttaisiin tänä päivänä, 
taas tarvitaan pelisääntöjä.

7. Mitkään säännöt eivät voi olla kaikkien mieliksi.

Menestystä kaikille dixareille, rauhallisempaa keskustelua  ja 
hatunnosto Liiton ja ALT:n epäitsekkäille puurtajille!

SEH

___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html