Toisto riippuu tietenkin viime kädessä siitä, mitä lähettimen modulaattoriin
syötetään. Jos ei syötetä korkeita ääniä, niitä ei myöskään lähetetä! FCC:n
mukaan kanavaerotus USA:ssa keskiaalloilla on 9 kHz ja tällöin AM:llä
käytettävä korkein taajuus on puolet tästä eli 4,5 kHz. Riittänee toki
puheradiolle ja vahvasti kompressoituun heikkolaatuiseen musiikkiin.
Leveäkaistainen yleisradio-FM toistaa maksimissaan 15 -16 kHz taajuuksiin
saakka ja soveltuu siis myös musiikin toistamiseen kohtuullisella
äänenlaadulla. CD-tason toisto yltää noin puoleen näytteenottotaajuudesta
44,1 kHz (miinus suotimen reuna) eli noin 19-20 kHz saakka. Teoreettinen
kaistaleveyksien suhde AM/BC-FM on siis noin 1:3. Väittäisin kyllä, että
tämän eron jo kuulee, vaikka korva onkin logaritminen ja melko epätarkka
mittausväline. Ero ei siis ole näennäinen - vaan todellinen!
Toki riippuu millä kuuntelee - pientaajuustoiston heikoin lenkkihän
määrittää kokonaislaadun. Ja "tyytyväisyys" riippuu myös siitä, millaista
sisältöä kuuntelee. Ja myös siitä, kuuleeko yleensäkään taajuuksia yli 15-17
kHz (?). Ja tietenkin siitä, millaista laatua toistolta vaatii.
Pitkäaikaisena HiFi-harrastajana minulle ei kuitenkaan tuo AM-radion
musiikin taso riitä. Stereotoistossa esim. tilantuntu muodostuu pääasiassa
korkeista äänistä - joita AM-lähetyksissä nyt vain ei ole - eikä yleensä
stereotakaan.
73 de SDXL1398/OH5MD, Ilkka M.