Tuossa omassani on viiden metrin välikaapeli.
Tämä aktiiviantenni on lähinnä tarkoitettu maailmanradioihin, eli siinä
on 3,5mm:n antennipistokkeet.
Tosin mukana seuraa systeemi, jonka toisessa päässä kaksi klipsua
(antenniin ja maahan) ja toisessa 3,5mm:n naarasliitäntä.
Eli lyhyillä aalloilla sen saa toimimaan muissakin radioissa.
Keskipitkillä sinkku siirretään radion omalle ferriitille mukana
tulevalla pienen pienellä (toimii se hyvin silti!) ferriitillä. joka
yhdistetään välikaapeliin.
Puutalossa tämä todella toimii, en tiedä sitten toimisiko edes
välttävästi teräsbetonitalossa?
Betonisissa kerrostaloissa saanee paremman tuloksen parvekkeelle
asennetulla balunilla varustetulla langalla, josta sinkku siirretään
koksia pitkin kuuntelupaikkaan ja vahvistetaan antennivahvistimella/
virittimellä tai aktiiviantennilla (esim se MFJ 1020C), johon voi
asentaa ulkoantennin.
Mutta Degeniin verraten hintaakin tulee moninkertaisesti lisää.
Eli jos köyhä puutönössä asuva kuuntelija haluaa halvalla ihan toimivan
antennin, niin Degeniä voin suositella.
Systeemi toimii kahdella AAA- paristolla ja virrankulutus lie aika pieni.
Antenni toimii ainakin minun huushollissani. =)
t. MNi
9. huhtikuuta 2014 9.32 alpo.heinonen@xxxxxxxxxx
<mailto:alpo.heinonen@xxxxxxxxxx> <alpo.heinonen@xxxxxxxxxx
<mailto:alpo.heinonen@xxxxxxxxxx>> kirjoitti:
Markku, minä mittainen tuo antennin ja viritysboxin välinen kaapeli
on? Eli asettaako se rajoituksia antennin ja vastaanottimen
sijoittelulle?
Pitänee ruveta harkitsemaan aktiiviantenneja, kun muiden
optimaalisten antennin rakentaminen ja pystytys saattaa olla hieman
haasteellista- tosin syksyllä taidan vetää parvekkeelta 200-300
metrin langan lännen suuntaan- Kait pyykkinarun saa Suomessakin
asentaa, kun Etelä-Euroopankin kadut ovat niitä pullollaan?
(Ripustelen boxsereitani vaikka ;)
AHE