[DX] Pistelaskenta yksinkertaisemmaksi
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

[DX] Pistelaskenta yksinkertaisemmaksi



Hei!

Pistelaskennasta saa aina lihavan riidan, mutta kuitenkaan enemmistö ei halua luopua pistelaskennasta muuta kuin satiirin ja ironian muodossa.

Olen samaa mieltä SEH:n kanssa siitä, että "Järjestyneessä yhteiskunnassa - ja myös harrastustominnassa - on hyvä olla pelisäännöt. DX-kuuntelussa sääntöjä edustavat pistelaskenta". ALT on tehnyt ihan hyvää työtä, mutta korjattavaa silti riittää eikä parannusehdotuksia pidä ottaa henkilökohtaisina moitteina.

Valitettavasti pistelaskennan nykyiset pelisäännöt ovat ristiriitaisia, toisia selvästi syrjiviä ja epäloogisia (kuten tälläkin foorumilla esitetyt esimerkit osoittavat). 

Jos seuraavat kolme parannusehdotusta toteutettaisiin, suurin jupina jäsenistön keskuudessa loppuisi:

1.) Eurooppa-pistelaskenta samalle perustalle kuin muidenkin maanosien pistelaskenta.

2.) Suomi-pistelaskenta samalle perustalle kuin muidenkin maiden asemien pistelaskenta.

3.) Utility-asemien kautta lähetettävät yleisradio-ohjelmat tasavertaisiksi.

Ei se tämän vaikeampaa ole, mutta muutoksia näköjään pelätään. Ei ole lainkaan ihme, että varsinkin aloittelijat (ja usein myös konkaritkin) tuskailevat sitä, miksi toisia asemia/maita/maanosia syrjitään suhteessa toisiin. 

On outoa, että EU-asemat antavat pisteitä eri perustein kuin vaikkapa BS- tai IB-asemat, vaikka kyse on samasta maantieteellisestä maanosasta. Samoin on outoa, että suomalaiset asemat eivät ole samanarvoisia ulkomaisten asemien kanssa. Kolmanneksi on outoa, että esimerkiksi Bangkok Meteorological Station antaa pisteen, mutta Australian Meteorological Service VMW/VMC eivät anna pistettä.

73's Hannu


...................................................................
Luukku Plus paketilla pääset eroon tila- ja turvallisuusongelmista.
Hanki Luukku Plus ja helpotat elämääsi. http://www.mtv3.fi/luukku


___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html