Re: [DX] Suomipistelaskentareformin torjunta vei jäseniä
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

Re: [DX] Suomipistelaskentareformin torjunta vei jäseniä



Virkistävää näin sosiologina lukea uusia teorioita organisaatiosta 
vieraantumisen syistä. Tavallisempaa kyllä on, että toiminnan muutokset 
vieraannuttavat vanhoja jäseniä, vaikka muuttuminen saattaakin ajan mittaan 
tuoda uusia. Nykyisin kuitenkin sellaiset, jotka takavuosina olisivat 
saattaneet kiinnostua DX-kuuntelusta, innostuvat yleensä aivan muista 
asioista.

DX-järjestön jäsenmäärän vuosittaiset heilahtelut ovat sellainen asia, johon 
ei enää liene mitään tehtävissä. Jokainen voi kehittää oman selityksensä 
sille, miksi näin on. Järjestötasolla vielä tuollaisen 10 %:n muutoksen voi 
hyvinkin laskea satunnaisvaihtelun piikkiin. Tästäkin ollaan varmasti myös 
toista mieltä.

Toisaalta, jos (kuten alla kerrotaan, en ole tarkistanut päätöksen 
ajankohtaa) jokin pistelaskentapäätös on tehty viime vuoden (2006) aikana, 
tuntuu kummalliselta, että se on voinut vaikuttaa kenenkään päätökseen 
maksaako jäsenmaksu tai olla maksamatta vuodenvaihteessa 2005-06.

Jokainen jäsenmaksunsa maksanut tai maksamatta jättänyt on saattanut 
vuodenvaihteessa miettiä, haluaako jatkaa vai ei. Minun on kuitenkin vaikea 
uskoa, että jollakin pistelaskennan detaljilla olisi tässä harkinnassa 
koskaan isoa merkitystä. Joku toinen voi uskoa toisin.

PS


----- Original Message ----- 
From: "Hannu Romppainen" <hannu.romppainen@xxxxxxxxxx>
To: "Suomalaisten DX-lista" <dx@xxxxxxxxxxxxx>
Sent: Tuesday, April 24, 2007 6:03 PM
Subject: [DX] Suomipistelaskentareformin torjunta vei jäseniä


Tervehdys ja herätys!

Postiluukusta tipahti tänään upouusi Radiomaailma. JMS kirjoitti 
asiantuntevasti "SDR on rikkaus, ei uhka". Olen samaa mieltä, vaikka en 
(vielä) omistakaan softaradiota tai ole siihen sen enempää köyhyyttäni 
perehtynyt. Jokainen kuunnelkoot omien mieltymysten mukaan.

Muutosten vastustamisesta heräsi sitten samansuuntainen ajatus 
"Suomipistelaskenta on rikkaus, ei uhka", kun uudessa Radiomaailmassa 
huomioni kiinnittyi väistämättä SDXL:n toimintakertomukseen 2006 ja 
pääkirjoitukseen.

SDXL:n jäsenmäärä on kehittynyt viime vuosina seuraavasti:

31.12.2003 737 jäsentä
31.12.2004 737 jäsentä
31.12.2005 722 jäsentä

mutta

31.12.2006 enää 657 jäsentä eli pudotusta peräti 65 jäsentä edelliseen 
vuoteen!!!

Kun jäsenmäärää alenee vuodessa lähes 10 prosenttia, on syytä pohtia laskun 
syitä. Ennustin valitettavasti aivan oikein, että 
suomipistelaskenta-reformin torjuminen veisi liitolta jäseniä. Niin kävi! 
Aiempina vuosina jäsenmäärä on pysynyt lähes samana, mutta vuoden 2006 
notkahdus on todella suuri. Ja viime vuonna tehtiin kuuluisa päätös olla 
hyväksymättä suomalaisia asemia samalle viivalle ulkomaisten kanssa. Toki 
eroamisiin voi olla muitakin syitä.

Reformit tuovat yleensä lisää jäseniä, mutta kaikenlainen uuden 
vastustaminen vie jäseniä. Siksi SDR:ää ei kannattaisi vastustaa, koska 
maailman kehitystä ei voi hallinnollisilla päätöksillä estää. En ole 
vahingoniloinen, vaan huolissani kehityksen jarruttamisesta.

Hälytyskellojen pitäisi jo soida!

73's Hannu


___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html