Ehtoota itse kullekin säädylle, Viimeaikaiset keskustelut DX-palstalla
ovat olleet perin masentavaa luettavaa. Pistelaskennasta on taas kerran tehty
elämää suurempi asia. Lopputuloksena on se, että SDXL:n historian ansioitunein
toimihenkilö on saamassa hommasta tarpeekseen ja koko SDXL natisee
liitoksissaan. En voi mitenkään käsittää, miten näin pieneen porukkaan voi
mahtua näin paljon riitoja. Onko meissä suomalaisissa lähtökohtaisesti jotakin
vikaa? Vai olemmeko me DX-kuuntelijat jotenkin erityisen tärähtänyttä sakkia? Kuten kaikki tietävät, en ole sen enempää
SDR-kuuntelun kuin kimpparaportoinninkaan ystävä. Olen perinnekuuntelija ja
hemmetin ylpeä siitä. Harrastukseni ei ole sama kuin niin monilla muilla
DX-ystävilläni nykyisin. Mutta en ole missään vaiheessa vaatinut pistelaskennan
perusteiden muuttamista ja jonkin kuuntelumuodon sorsimista. Kuten Jamppa aivan
oikein totesi, näihin asioihin olisi pitänyt puuttua jo kauan sitten (jos
silloinkaan). Nyt juna on auttamattomasti mennyt ohi. Kaikki tätä asiaa koskeva
keskustelu ja sapelienkalistelu on ollut aivan turhaa ja sitä ei olisi kannattanut
aloittaa ollenkaan. Arvasin jo kauan sitten, mihin tämä johtaa. Vetoan nyt kaikkiin tahoihin rintamalinjojen
molemmilla puolilla. Tilanne on rauhoitettava, jotta henkilösuhteet eivät kärsi
enempää ja jotta SDXL voidaan pelastaa. Muistakaa, että kysymys on vain pistelaskennasta.
Se ei ole tämän harrasteen pääasia, vaan ainoastaan pieni lisämauste. Koska
kuuntelumahdollisuudet eivät ole millään tavalla vertailukelpoisia, kenenkään DX-kuuntelullinen
kyvykkyys ei määräydy pistesaldon perusteella. Mielestäni pipo on ollut liian
kireällä ja vanne liian tiukalla niin kimpparaportoinnin vastustajien kuin kannattajienkin
puolella. Nyt kannattaa antaa sen puristuksen hieman hellittää ja ottaa vaikka
yksi olut. Se helpottaa! Kaikella kunnioituksella hyviä ystäviäni kohtaan
oudoksun eri luottamustoimista eroamista ja pisteiden poistamista QSL-palstoilta
vain sen vuoksi, että SDXL on tehnyt jonkin epämieluisan päätöksen. Nyt kun jotkut
ovat jo menneet perumaan aiemman boikottinsa, en ole enää oikein edes kärryillä
siitä, kuka on eronnut mistäkin ja kenen pisteet on poistettu palstoilta ja
kenen ei. Mielestäni tällainen protestointi ei ole kovin rakentavaa. Myönnän,
että monta vuotta sitten erosin ALT:stä, mutta silloin taustalla ei ollut mikään
minua jurppinut SDXL:n tai muun tahon päätös. Olin vain kyllästynyt olemaan vuosikausia
yhtenä SDXL:n keskeisimmistä paskasangoista. Ymmärrän täysin RV:n reagoinnin eräisiin tänään
lähetettyihin viesteihin. Huumorin piikkiin ei voi sentään ihan kaikkea
laittaa. Jotenkin tulee mieleen eräs poliittinen taho, jonka kansanedustajien käsittämättömiä
tempauksia ja kirjoittelua on selitelty ”huumorina”. RV on uhrautuvasti
ja pyyteettömästi ponnistellut vuosikymmeniä SDXL:n ja suomalaisen DX-kuuntelun
eteen. Hän ansaitsee kaiken kunnioituksemme ja tukemme. Meillä ei ole varaa
menettää häntä. Myös SDXL tarvitsee nyt meidän kaikkien tuen. Ainakin minulle
SDXL on vuosien varrella antanut uskomattoman paljon: hienon lehden, upeat kesikset,
fantastiset kaverit. Emmehän nyt hylkää liittoamme, kun sillä on vaikeaa? Liiton
etu on pantava omien preferenssien ja ambitioiden edelle. 73’s, ANA P.S. Nyt on näköjään taas ”se aika
vuodesta” (taitaa muuten aina osua yksiin täydenkuun tai kissojen
kiima-ajan kanssa). Radio Syd on jälleen esillä – ehkä noin sadannen
kerran. ALT teki aikoinaan asiasta erittäin hyvin perustellun päätöksen. Asia
ei onneksi minulle enää kuulu, mutta en näe mitään syytä muuttaa aikoinaan
tehtyä päätöstä. P.P.S. SDXL:n FB-ryhmässä kävi ilmi, että
joku valopää lähettelee vinoiluviestejä lokaajille, jotka mukamas lokaavat ”liian
helppoja asemia”. Mikä hiton DX-mestari tämä vinoiluviestien lähettäjä luulee
olevansa? Tsemppiä, JMN! |
___________________________________________________________________________________ DX mailing list DX@xxxxxxxxxxxxxxxx http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html