"
Myös numeron pari 50-vuotisesittelyä ovat mielenkiintoisia. Itsellenikään ei50 vuoden takaisista DX-tapahtumista ole kuin hyviä muistoja. DX-Kuuntelijan
2/1964 QSL-palstan alkupää kuuluu näihin. Olisipa nykyiset laitteet jasenaikaiset asemat" kirjoitti Pentti-Setä.
Nämä synttärin kunniaksi julkaistut muistelot/ haastattelut ovat aina mukavia. =)
Ja kun meitä nyt hemmoteltiin peräti kahdella jutulla!
Kiitoksia.
Ja muutenkin lehden ulkonäkö oli sitä luokkaa, että saattaa kiinnostaa uusia tulokkaita.
Tosin Britti- puolen lukuisat kirkkoasemat taatusti kiinnostavat meistä useita (ei ole tullut vain kokeiltua koska eivät helppoja liene, mutta jospa vielä minäkin...), mutta saanevat noviisikuuntelijan täysin ymmälle.
Mitä nuo ovat? =)
Minulla ei valitettavasti ole henkilökohtaisia DX- muistoja aivan 50v takaa.
Vanhimman veljeni WRTH 1965 oli käytössä, ja oman varsinaisen DX- kuunteluni katson alkaneeksi ekasta raportistani, josta ensi sunnuntaina (16.3) tulee kuluneeksi tasan 45 vuotta.
Toki kuuntelua vanhimman veljen avustuksella oli jo vuosi tai pari tuota aikaisemminkin.
Piti katsoa kirjan kartoista nuorena pikkupoikana, että missähän se radioaseman kuulutuksessa esiintynyt Teheran tai Tirana tarkkaan ottaen on valtion kartassa. ;)
Nykyisten Werhojen kartat aivan onnettomia.
Menneinä vuosina joukossamme oli naisjäseniäkin.
Olipa jopa (oliko se 80-luvulla) "Naisia aalloilla-" palstakin DX- kuuntelijassa.
Tuossa olisi potentiaalinen ryhmä uusien jäsenien suhteen.
Jo aiemmin minulle taisi selvitä se, ettei naisia harrasteessa pahemmin kiinnosta kilpailu ja pisteiden keräily, vaikka QSL- lappusia kerättiinkin ihan kunnolla.
Toisella sisarellanikin Riitalla jokunen lappunen vuosilta 1971-72, Turkista, Tsekistä ym...ym.
Ja myös toisella veljelläni Matilla aiemmilta vuosilta (pikkupoikana kadehdin hänen Israelin vastaustaan),eli neljä harrastajaahan meidän perheessä parhaimmillaan oli.
Tosin jostain kätköistä kaivelin aikoinaan vanhimmalle sisarelleni tulleen kirjekuoren, se oli vuodelta 1961 ja Puolan Radiolta. Hmm... , en koskaan ole kysynyt mitä asiaa 15v tytöllä oli tuonne?
Ja minua tuolloin 1971 kaiveli, että Riitta- sisareni sai Prahasta isoja paketteja (aikakauslehtiä, eli naisten tietenkin) kun minä en moisia saanut.
Nimi oli tunnistettu naiseksi. =)
Kulttuuri. kansat ja kielet sekä maantiede taisivat olla naisille etusijalla, ei verifioinneista kilpailu.
Eli pitäisikö liiton lähettää jokaiselle naisvaltaiselle oppilaitokselle mainosesite, jossa painotetaan juuri noita harrasteemme seikkoja?
Taitaa vaan olla niin, että radioamatööripuolella nuo jutut korostuvat henkilökohtaisella tasolla vielä houkuttelevammalla tavalla?
Miettiipi yksityisajattelija Mni, eli joidenkin mukaan Kärtty (jota olenkin)