Re: [DX] loistava esitys
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

Re: [DX] loistava esitys



On 12.2.2014 9:49, Jarmo Havukunnas wrote:
Tuossahan ei edelleenkään perustella millään tasolla sitä, miksi vastauksen
pitää olla henkilökohtainen - ainoastaan vedotaan "pitkään kansainväliseen
perinteeseen". Ei siis anna omalta osaltani aihetta enempään kommentointiin
... jos kaikkia muutoksia vastustetaan sillä, että näin on ollut ennen ja
näin pitää siis olla nytkin, niin meidän lainsäädäntökin olisi keskiaikainen
... voimassaolevakin säännöstö kaipaa varsinkin muuttuvassa ympäristössä
oikeutuksensa, joka tulee asiallisista perusteluista, eikä paikalleen
jämähtäneistä käsityksistä. Mutta tästähän jo aiemmin olikin juttua ...

Sitaatti:
"ALT:n puolesta jäsenet voivat siis halutessaan lähettää yhteisraportteja ja kerätä yhteisverifiointeja, vaikka se olennaisesti poikkeaakin pitkästä DX-kuuntelun perinteestä. Tällaiset kollektiiviset saavutukset on kuitenkin erotettava selkeästi pistelaskennassa."

Eli ei tuossa(kaan) lausunnossa edellytetä että vastauksen pitää olla henkilökohtainen. Henkilökohtaiset ja kollektiivivastaukset vain tulee laskea erikseen. Muussa tapauksessa ollaan ongelmissa.

Jouni
___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html