TÃytyyhÃn nÃità konsteja taas tulevan kesÃloman ratoksi (ja
vakuutusyhtiÃn harmiksi) kokeilla.
Pienià "asennuksia" olen tehnyt naruun kiinnitetyn heittopainon avulla.
Painona on ollut milloin mikÃkin, mihin on saanut narun kiinni.
Valitettavasti olen huono heittÃmÃÃn, joten saavutettu korkeus on jÃÃnyt
aina vaatimattomaksi.
MenetelmÃn vaarana on se, ettà puntti oksan yli mentyÃÃn heilahtaa
narunsa varassa kuin heiluri ja pyrkii osumaan joko heittÃjÃÃ tai
yleisÃn edustajaa pÃÃhÃn. On myÃs mahdollista ettà paino ei tule alas
lainkaan, vaan juuttuu naruineen johonkin oksanhaaraan.
73 de JTS
- - -
On 18.6.2014 10:03, Pentti Stenman wrote:
> Hei,
>
> Opetettu apina sekà jousi + nuoli tosiaan unohtuivat. Konstit on monet,
> sanoi DX-kuuntelija kun antennia puuhun laittoi (suom. sananl.).
>
> Terv.
>
> PS
>
> ilkka suni kirjoitti 2014-06-17 22:46:
>> Terve,
>>
>>
>> EhtimÃttÃ/malttamatta lukea pidemmÃlle kuin pari-kolme kappaletta,
>> mieleeni muistui ns. jousipyssy.
>> Eli: riittÃvÃn massakas nuoli ja sen jatkeeksi syÃttÃnaru, vaikkapa
>> muutaman kymmenen vuoden takaa tuttua pakkausnarua [ei ns.
>> paperinarua, vaan "nailonkompoa"].
>>
>> VÃhÃn kuin pari tuntia sitten pÃlÃhti FM:là ilmeisesti Es->MS:nÃ
>> tentti portugaali, jota en kuitenkaan ehtinyt tunnistaa.
>>
>> TÃytyy lukea bloggauksesi kokonaan, BRA-MEX jÃlkeen. Ja keksiskellÃ,
>> mistà tonkaista FM-keliÃ.
>>
>>
>> 73, IS
>>
>>
>>
>>
>> At 19:21 17.6.2014, you wrote:
>>> Miten saada antenni tarpeeksi ylÃÂs puuhun itse putoamatta  ja
>>> kÃÂyttÃÂen vain niitÃÂ tarvikkeita mitÃÂ nurkissta lÃÂytyy? TÃÂssÃÂ
>>> ratkaisu:
http://blogi.penan.net/2014/06/antennit-ylos.html Terv. PS
___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at
http://www.gnu.org/licenses/dsl.html