Seuraa marginaalitarinaa.
TÄSSÄ KUN OLEN ympäristötekijöiden seurauksena joutunut luopumaan
kotonani yli 50 metrin mittaisista langoista, on täytynyt etsiä
DX-kuunteluun korvaavia sekä uusia osa-alueita ja mahdollisuuksia.
Spämmeistäni lienee tuskin jäänyt huomaamatta, että ulalla olen kiviin
kompastellut ja jopa satelliitteja syynäillyt.
Vaan mitenkäs nuo lentävät koneet?
KERTOKAATTEN TIETÄJÄT, mikä tai mitkä saattaisivat olla sivustoja,
joiden avulla saattaisi voida tunnistaa, mikä lento kuullussa
FM-heijasteessa ehkä on kyseessä. Eli siis liikennelentojen aikatauluja
ja reittejä graafeineen, jopa sijaintihavainteineen?
Tässä kun on talven mittaan tullut noteeratuksi muutamakin
systemaattisesti toistuva heijaste eli oletettavasti lajia aircraft
scatter Jo alkusyksystä uteliaisuuteni heräsi, parin samoina
viikonpäivinä samaan aikaan systemaattisesti toistuvan "MS":n myötä:
olisi ehkä vänkä saada tietää, mikä lento mistä ja mihin on heijasteen
aiheuttanut.
Esimerkiksi, aktiivinen puolalaiskuuntelija on FMLISTin kautta DXmapsiin
lokauksiinsa ajoittain kirjannut jopa lentokonemallin, joka heijasteen
oli tuottanut.
ON OLEMASSA sellainen harrastajajoukko kuin lentokonebongarit. Heitä
saattaa tai saattaisi jopa oudoksuttaa ajatus lisätä kiikarointinsa ja
valokuvaamisensa päälle lentojen bongaaminen heijasteina FM:llä.
Sieltäkö jopa uutta DX-harrastajaa?
73, IS