[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]
[DX] Kimppa QSL
Tätä keskustelua puolittain seuranneena kerron oman tuoreen kokemukseni
kimppa QSL:stä. 21.1. erinomaisilla Orinoco keleillä me onnekkaat, jotka
olimme silloin kuulolla ja saimme kelit talletettua, kuulimme pitkälti
aivan samoja asemia. Lokin perusteella kuuluvuuserot eri paikkakuntien
välillä olivat erittäin pienet, mikä ei ole aivan tavallista. Yksi hyvin
kuuluva asema oli venezuelalainen Radio Trujillo taajuudella 1280.
Raportoin sen ja seuraavana aamuna postissa oli vastaus asemalta. Se
alkoi sanoilla: "Buenas noches amigo Jouni". No, minä en tietenkään ole
Jouni, enkä sellaiseksi esittäynyt asemalle. Osoitekentässä sitten oli
toisena minun nimeni Jouni Keskisen jälkeen.
Jutun kulku on ollut hyvin todennäköisesti näin: JKZ:n raportti on
mennyt mennyt asemalle ensin ja sitten vähän myöhemmin minun, eikä v/s
ole viitsinyt "hällä väliä" latinotyyliin nimiä muutella, ainoastaan
lisännyt minun osoitteeni siihen. En tiedä saiko Jouni vastauksen, joka
oli lähetetty myös minulle, vai lähettikö asema ensin ainoastaan Jounille.
Luen tämän vastauksen ilman mitään omantunnontuskia omaksi QSL:ksi,
printtiin muutan vain oman nimeni. Joitakin vuosia sitten sain eräältä
bolivialaiselta asemalta samankaltaisen vastauksen, jossa oli erään
ruotsalaisen kuuntelijan nimi, eli oli unohdettu vaihtaa nimi kun
samalainen, täysin hyväksyttävällä tekstillä tehty vastaus oli lähetty
myös minulle. Myös yksi samanlainen kirjevastaus on joskus minulle tullut.
En tiedä minkälaista kimppa QSL:ää tässä keskustelussa tarkoitetaan,
mutta ainakin jos kyse on edellämainitun kaltaisista, niin ei ole mitään
järkeä alkaa hylkäämään niitä, emmehän mekään joka asemalle tee aivan
erilaista raporttia vaan käytämme samaa pohjaa. Niin, enhän minä kyllä
aivan varmasti muiden tekemisiä tiedä, mutta en minä ainakaan.
73 Pekka Hakala
___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html